Ovi kolahtaa kiinni ja eteisestä kuuluu urahdus. Pian kuuluu toinen kolahdus ja huoneen ovi sulkeutuu. Pelikonsolin hyrinä alkaa eikä lakkaa ennen ilta yhtätoista. Välillä hyrinän alla kuuluu turhautunutta kiroilua ja ohjaimien paiskontaa. Illalla huoneesta kömpii kalpea punasilmäinen poika, äreänä ja nälkäisenä.
Tämä on monen yläkouluikäisen nuoren arkea, päivin ja öin. Pelejä pelataan kaikkien sietokyvyn rajoille asti - ja jos mahdollista, vielä vähän pidemmälle. Online-peliä ei voi keskeyttää, eikä pelikavereita hylätä. Vessatauot ovat harvinaisia - syömisestä puhumattakaan. Mutta mikä ajaa nuoret tähän itsensä kiusaamisen? Mikä ajaa nuoret pelaamaan? Miksi nuoret sulkevat perheensä ja fyysisessä muodossa olevat ystävänsä virtuaalisten nimimerkkien, aseiden ja tappelun vuoksi?
Olen itsekin pelikonsolivuosikymmenten lapsi. Minäkin pelasin Crash Bandicoottia ja Sly Coopperia lapsuudessani ja Simssiä hakkasin vielä yläasteella. Mutta pelit saivan pään kipeäksi, etenimen oli peleissä hidasta ja ärsytti kun en voitanut päävastuksia. Pelien ja minun välinen suhde ei kehittynyt tämän enempää, vaan jätin virtuaalielämän muille. Ehkä olen itse se luuseri ja luovuttaja, kun en taistellut ilkeitä professoreita vastaan ja koittanut saada simejäni naimisiin.
Ihmetykseni ja huoleni nuorten pelaamisesta ei silti ole katkeruutta, vaan ihan tosissani mietin syitä pelaamiselle ja sen yli rajojen viemiselle, kaverin hylkäämiselle ja koulun laiminlyömiselle.
Voisiko syynä olla itseensä tyytymättömien lasten itsetunto-ongelmat? Pelissä kuka tahansa voi olla suuri johtaja ja sotapäällikkö ulkoisista seikoista huolimatta. Voitontunne mahtaa olla valtava kun omat sotajoukot päihittävät vastustajan. Mutta onko tosiaan niin, että vallantunne, mitä pelistä saa, on niin suuri, että sen vuoksi ollaan valmiita hylkäämään kaiken muun?
Päätin ottaa selvää ja tartuin peliohjaimiin pitkästä aikaa. X- ja kolmionäppäinten käyttö sujui aluksi hataroiden, mutta motoriikan kehittyessä pelienkin maku muuttui pahvista purkaksi. Jaksoin kuitenkin pelata noin tunnin, jonka jälkeen sormenit olivat punaiset ja puutuneet, päätä särki, nika oli jumissa ja olin menettänyt hermoni - omaan osaamattomuuteeni ja muiden pelitaitoihin - useaan kertaan. Kaiken kaikkiaan mieli oli paha enkä kyllä ymmärrä, miksi joku jaksaa tällaista päivästä toiseen tunteja tuntien perään. Luovuttaja tai ei, olen mielipiteeni muodostanut.
Pelejä harrastava läheiseni kuitenkin kertoo asian olevan täysin toisin. "Pelit koukuttavat, koska niissä pääsee tekemään asioita, joita ei muuten saisi tehdä. Tutustun ihmisiin toiselta puolelta maailmaa ja kielitaitoni harjaantuu pelin lomassa" Kysyin fyysisista vaivoista ja vastaus oli tämä: "Kyllä sen kestää, voitto on sen arvoista" Mutta omaa pahantuulisuuttaan ja aggressiivista käytöstään hän ei tunnistanut.
Ehkä riippuvuudesta eroon pääseminen - tai ylipäätään lopettamisen yrittäminen - on luultavasti siksi niin kiven alla ja harvassa, koska pelaaja itse ei tunnista muuttunutta käytöstään. Jotain mitä ei itse näe, on vaikea lähteä muuttamaan. Tässä tapauksessa pelaajat muistuttavat muistakin riippuvuuksista kärsiviä tovereitaan; Oma käytös ei herätä kysymyksiä ja riippuvuuden aiheuttava asia tuottaa nautintoa. Miksi siis muuttaa mitään? City.fi:n artikkelissa jo aikuiset pelaajat kertovat riippuvuudestaan ja samat ilmiöt nousevat tapetille. Kaverit ja työ jäi taka-alalle ja pelit nousivat elämän tärkeimmäksi asiasta. Omalla hyvinvoinnilla tai sosiaalisella elämällä ei ollut väliä. Pelkään että tähän ollaan menossa yhä useammassa tapauksessa, kun kyse on paljon pelaaista nuorista. En halua, että jo pehmennyt sukupolvi pehmenee entisestään, ja ainoat taidot mitä heille jää, koskee pelaamista, internettiä ja muuta virtuaalimaailmaa. Maailma kehittyy koko ajan, ja kaikki on yhä helpommin saatavilla. En usko, että olen huoleni kanssa yksin. Se mistä olen huolissani on se, ettei asialle tehdä - tai haluta tehdä - mitään.
Huonoryhtinen poika pujahtaa jälleen huoneeseensa ja paiskaa oven kiinni. Seuraavan kerran näen hänet aamulla kuumeessa ja väsyneenä. Koulu jää taas välistä ja peleille on aikaa koko päivä. Tässäkö nyt ollaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallisia kommentteja, kiitos ! :-)